Toimiala muutosten myrskyssä

Levy-yhtiöt elävät vaikeiden aikojen keskellä. Teknologisen kehityksen myötä musiikki on siirtynyt monille eri kanaville ja sitä ladataan valtavia määriä myös ilmaiseksi. Suomessa maksulliseen musiikkiin käytetään huomattavasti vähemmän rahaa kuin muissa Pohjoismaissa. Perinteisten äänitteiden myynti on romahtanut ja osa yrityksistä on lopettanut niiden myymisen kokonaan. Tämä on ollut monille levy-yhtiöille romahduttava tekijä, sillä suuri osa niiden myynnistä on ollut perinteistä äänitekauppaa. Levy-yhtiöt tekevät kuitenkin tärkeää ja monialaista työtä, jonka ansiosta moni lahjakkuus nousee esille.

Digimusiikkia myytiin ensi kertaa enemmin kuin levyäänitteitä vuonna 2014. CD-levyjen myynti romahti ja striimauspalveluiden kulutus lisääntyi. Suomessa myydään yhä verrattain paljon kotimaista musiikkia verrattuna muihin lähimaihin, sillä sen osuus kokonaismyynnistä on noin puolet.

Suomessa on useita pieniä levy-yhtiöitä, jotka ovat keskittyneet usein tietyn musiikkigenren tuottamiseen ja suuntaavat tuotantonsa tietylle ryhmälle. Suurimmat levy-yhtiöt Suomessa kilpailevat tiukasti hankalalla ja yhä laajemmalla alalla. Suomen suurin levy-yhtiö on Warner Music Finland, ja muita merkittäviä ovat Universal Music Finland Oy, Oy EMI Finland Ab sekä Sony Music Finland.

Warner Music Finland

Entinen Fazer Finnlevy sulautui osaksi kansainvälistä yritystä vuonna 1993, jolloin siitä muodostui Warner Music Finland. Vuonna 2007 yritys osti Helsinki Music Companyn ja keräsi sen myötä talliinsa lukuisia suosittuja artisteja. Warner Music Finlandin keulakuva on kotimaisen tuotannon päällikkö Asko Kallonen. Kallosella on pitkä historia musiikin parissa: hän on entisen BMG levy-yhtiön tuotantopäällikkö ja Helsinki Music Companyn perustaja. Kallonen on valittu lukuisia kertoja vuoden tuottajaksi. Suuri yleisö muistaa Kallosen parhaiten Idols-ohjelman tuomarina, jolla on vainu löytää ainutlaatuisia kykyjä.

Warner Music Finlandin listoilla on yli 60 artistia, joiden musiikki vaihtelee rockista poppiin. Tarjolla on myös suomalaista iskelmää, rapia, hip hopia ja lastenmusiikkia. Warner Music Finlandin talliin otettiin ensimmäisiä artisteja 1990-luvun lopulla teknobuumin ollessa kovimmillaan Suomessa. Alussa yritys keskittyikin kiertueisiin klubeilla ja diskoissa, mutta laajeni pian laajan kavalkadin ohjelmatoimistoksi.